
![]() |
Ice-Olive's kissalanimi on rekisteröity Fifeen 18.5.2006. Nimen takaa löytyy minä Minna, ja asun Loimaalla joka on pieni kaupunki Varsinais-Suomessa. Kasvatan erittäin pienimuotoisesti pääasiallisesti itämaisia lyhytkarvoja, sekä siamilaisia. Pari seychellien lyhytkarvaa on myös syntynyt, mutta se ei kuulu päärotuihini. Pääväri kissalassani on lila. Pentueita on ollut yksi per vuosi ja niitä on tällä hetkellä neljä joista viimeisin on tätä kirjottaessa vielä kotona tosin niiden muutto on lähettyvillä. Tavoitteenani on kasvattaa sosiaalisia, terveitä ja rohkeita kissoja joista voin kasvattajana olla ylpeä vaikka eivät näyttelyvoittajia olisikaan. Pentujen lennettyä haluan olla yhteyksissä uusien omistajien kanssa ja kuulla pentujen kuulumisia aina silloin tällöin ja niiden aikuistuttuakin. Samoin haluan auttaa mahdollisimman paljon eri tilanteissa ja neuvoa niin hyvin kuin pystyn. Kaikki kissani ovat perheenjäseniä ja asuvat samoissa tiloissa missä itsekin ja suljettuja ovia ei montaa löydy. Asuntoni on mahdollista laittaa tarvittaessa kahteen osaan, jolloin kummankin puolen kissat elävät joka tapauksessa samoissa tiloissa missä itsekin. Pennut sosiaalistetaan muihin kissoihin ja ihmisiin jo nuoresta iästä asti. Ensimmäiset kontaktit muihin aikuisiin saavat heti kun osaavat kulkea tarpeeksi hyvin, eli siinä reilun 3 viikon iässä. Kissani ovat sisäkissoja, joiksi myös pennut myydään, ja ne ulkoilevat joko valjaissa tai verkotetulla parvekkeella jossa viihtyvätkin. Häkkikasvatusta en hyväksy, jos ei ole mahdolista pitää kissoja kunnollisissa tiloissa niin silloin pitää miettiä pari kertaa kannattaako niitä edes pitää ja tykkäätkö edes niistä... Kasvatuskissani on kaikki testattu FELV/FIV ja sieninegatiivisiksi sekä välillä testataan myös klamydia/herpes/giardia. Lisätietoa neloskategorian kissoista (joihin kuuluu: itämainen lyhytkarva/pitkäkarva, siamilainen, balineesi, seychellien lyhytkarva/pitkäkarva sekä peterbald) löydät rotuyhdistyksien Oricat, Siam-Orient sekä Bajavan sivuilta. Toivottavasti viihdyit kotisivullani ja jätäthän vieraskirjaan viestin käynnistäsi! - Minna ![]() Mina ja Venla. Kuva Sari Henriksson ![]() Parvekenäkymä |
|