Koti
Kissala
Yhteystiedot
Vieraskirja

Uutiset
Päivitykset

Pojat
Tytöt
Kastraatit
Muistoissa
Tuonnit/Viennit

Pennut
Suunnitteilla
Pentueet

Kuvia
Linkit

Copyright Ice-Olive's
2007-2008
 


 


KISSALA

Olemme pienehkö kissala Varsinais-Suomesta Riihikoskelta, joka sijaitsee noin 40 kilometriä Turusta Tampereell päin kunnassa nimeltä Pöytyä.

Ice-Olive'sin takaa löytyy minä Minna ja taustajoukoissa puolisoni Erkko.
Meidän ensimmäinen yhteinen kissa tuli vuonna 2001 kun muutimme vuokra-asunnosta omaan, se oli maatiaisnaaras Liinu jonka jouduimme valitettavasti lopettamaan kuusi ja puoli vuotiaana.
Pari vuotta myöhemmin 2003 otimme Liinulle kaverin, ja meille muutti pieni punainenpoika Yade.

Ensimmäinen itämainen lyhytkarva tuli hiukan vahingossa. Olimme katselleet ihan muita rotuja, lähinnä Maine Cooneja. Mutta eräässä esittelynäyttelyssä 2005 maaliskuussa jossa olimme Yaden kanssa, meidän viereen tuli kaksi pientä 'tavallisen väristä' itämaispoikaa ja toinen niistä tuupattiin Erkon syliin ja se taisi olla sitten rodun vaihto ja sydämen menetystä tälle rodulle. Itse olen tykännyt siamilaisista jo kauan, mutta Erkko ei ole ulkonäollisesti välittänyt niistä ja ei oikeastaan ole edes tiennyt kauheasti kyseisestä rodusta. Joten keväällä 2005 kun olimme saaneet alkuremontin valmiiksi uudessa (ei se  mikään uusi ollut, mutta meille kyllä) talossa, meille muutti sijoitukseen ensimmäinen itämaisemme.
Kaapo (FlyAway Def Leppard), se tavallisen värinen, vei sydämen vallan ( vaikka sen ei pitänyt meille alunperin tulla, vaan oli muita suunnitelmia) ja myöhemmin meille tuli myös ilmi että ei sen väri niin tavallinen ollutkaan.
Kasvatusta ei siinä vaiheessa ajateltu, se alkoi pyrkiä mieleen vasta myöhemmin ja vuoden 2006 helmikuussa syntyi Kaapon ja Vincan ei niin rakkaussuhteesta kolme laikkuvauvaa ja sieltä sitten muutti kesäkuussa meille Kaapon tytär Elli (FlyAway Funky Fredrika).
Suuri kiitos kuuluu näistä kahdesta Annelle ja Kristerille!
Ja nyt meillä onkin jo liuta kyseistä rotua... Yhden kun ottaa niin toista jo halajaa.

Hiukan ennen kuin Elli muutti meille, hyväksyttiin kasvattajanimeni Ice-Olive's Fifessä 18.5.2006. Nimen takaa ei löydy mitään tarinaa. Se oli vain yksi omista ehdokkaista mikä sitten lopulta päätyi ekaksi vaihtoehdoksi hakulappuun ja se hyväksyttiin.

Ensimmäinen pentue syntyi huhtikuussa 2007 ja seuraava joulukuussa 2007. Kummankin emona on toiminut erittäin hyvin Elli.
Seuraavaa pentuetta toivottavasti päästään hoitamaan ja ihastelemaan loppuvuodesta 2008.
Takapakkiakin on jo tullut vaikka meillä ei ole takana vasta kuin kaksi pentuetta. Se johti siihen että meillä meni suunnitelmat uusiksi. Mutta sen ei anneta lannistaa vaan jatkan eteenpäin uusilla tuulilla.

Kasvatamme lähinnä itämaisia lyhytkarvoja ja tulevaisuudessa myös siamilaisia. Pääasiallisina väreinä on musta, suklaa ja lila - kuviolla ja ilman. Ja pääasiallisesti bicolourkissoja - eli valkolaikkuja.

Tavoitteenani on kasvattaa terveitä ja sosiaalisia ja rotumääritelmän mukaisia itämaisia kissoja. Ulkonäkö on myös tärkeä, mutta itselleni on tärkein että pennut jotka meiltä lähtevät ovat ihmisrakkaita, hyväluontoisia ja rohkeita pikkukissoja. Ja pentujen lennettyä pesästä haluan myös olla yhteyksissä uusien omistajien kanssa ja kuulla kuulumisia pentujen elämästä aina silloin tällöin.
Samoin haluan auttaa mahdollisimman paljon jos jotain ongelmia tulee ja neuvoa eri asioissa niin hyvin kuin pystyn.

Rotuyhdistyksiemme Siam-Orient ja Oricat sivuilta löydät tietoa itämaisista ja siamilaisista. Oricatin sivuilla on myös kuvagalleria eri värisistä ja rotuisista itämaiskissoista.

Kaikki kasvatuksessa käyttämäni kissat ovat FIV/FELV ja Microsporum Canis (Sieni) negatiivisia.

Meillä kaikki kissat ovat perheenjäseniä ja asuvat samoissa tiloissa meidän kanssa. Pennut saavat olla mahdollisimman nuoresta iästä asti muiden kissojen kanssa ja tottua ihmisvieraisiin.

Kissamme ei kulje vapaana ulkona, vaan joko valjaissa tai ulkotarhassa. Tosin tällä hetkellä tarha on vielä kasassa pihalla ja odottaa talon maalausta. Punamulta ei ole kauhean mukava kissan turkissa. Myös tulemme verkottamaan toisen parvekkeen kissoja varten. Ja sen jälkeen kissat saavat oleskella pihalla minkä tykkäävät.

Kissojen häkkikasvatusta emme hyväksy.

Toivottavasti viihdyt kotisivuillamme ja jätäthän vierailusi jälkeen viestin vieraskirjaan!!

-Minna-


Minä ja Kaapo
Kuva:Mika Jyrävä